Eilen koulussa opiskeltiin tunnistaan erilaisia marjoja ja sieniä sekä opittiin paljon niiden käytöstä. Tänään oltiinkin sitten metsissä keräämässä luonnon antimia. Löydettiin paljon erilaisia sieniä ja sitten tehtiin niistä nuotiotulilla sieniherkkuja. Oli haperokeittoa, tattimuhennosta ja haaparouskuista tehtyä sienisalaattia. Jälkkäriksi tehtiin mustikka-mesimarjakeittoa. Nam! Huomenna ois vuorossa suunnistusta.

Koirien kanssa käytiin eilen Kerässiepin tien varrella parissa paikkaa hillasuolla ja metsässä. Maaru tykästyi hilloihin ja söikin niitä mahan täyteen :) Löydettiin myös puolikkaat poronsarvet ja nehän olivat Maarun mielestä melkoinen aarre. Tänään käytiin illalla treenaamassa agia. Tein Sillaa ajatellen pienen ratapätkän, jossa oli useampia takaaleikkauksia. Meni ihan älyttömän hyvin! Yhdessä kulmahypyssä kääntyi pariin kertaan väärään suuntaan, mutta muuten kääntyi aina oikeaan suuntaan. Tein takaaleikkauksia myös kepeillä, nekin onnistuivat hyvin. Maarukin oli mukana ja senkin kanssa tein radan kertaalleen, kaverini kokeili ohjaamista myös Maarun kanssa.