Tänään käytiin toista kertaa tvh:n varikolla harkkaamassa. Nyt siellä olikin paljon uusia piiloja kun lumet on sulaneet. Olin ekana paikalla ja otin Maarun kanssa lyhyet tokot odotellessa muita. Seuraamista, luoksetulon ja paikkamakuun jonka aikana kävin itse pitkällä kävelemässä ja hetken piilossakin. Nämä jees, seuraamisessa pitääpi keskittyä palkkaamaan perusasennoista enemmän.

Maaru alotti meidän haut, otettiin sille kaksi aika helppoa piiloa ensin. En itse kuitenkaan tiennyt missä maalimiehet oli. Maarulla on luontaisesti hyvä tyyli tarkistaa alueita järjestelmällisesti mutta nopeasti ja niin se teki nytkin. Alueella oli hyvänä häiriönä savuttava roskakasan jämä ja treenikaverin hoitolapset juoksemassa. Maarua ei haitanneet. Ilmaisi tuttuun tyyliinsä hyvällä haukulla eikä ollut härkkinyt maalimiehiä. Otettiin muita koiria välissä ja sitten viimisenä otin Maarun vielä uudestaan. Nyt oli neuvonut piiloksi sellaisen "hiekansäilytyskuplan" joka oli siis täysin umpipiilo. Taas järjestelmälliset tsekkaukset ensin edetessämme alueella, sitten sai hajun ja alkoi kiertää,haukkua ja töniä piiloa. Annoin tehdä sen sitä hetken aikaa ja menin itse piilolle ja avasin kuplan kannen. Sitten haukkui vielä maalimiestä ja hyppäs itsekin sinne kuplaan :)

Marsu oli taas tyypillinen iloinen työmyyrä-itsensä, on mukava seurata kun sillä on ihan superhauskaa :)

1241725978_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Mä pelastan!"

1241725946_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Olit sit unohtunnu tänne auran taakse. Onneks tulin apuun."

1241725962_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"joo ei ollu tuolla"

1241725993_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Hei tääl on jotain! JOO JOO OON VARMA!"

1241726010_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Miten ihmeessä sä sinne oot joutunu? Te ihmiset joudutte aina niin kummallisiin paikkoihin mut onneks on joku niinkuin MÄ joka teiät aina pelastaa"