Pakkasen paukkuessa yli parissakympissä ei ole tehnyt kauheesti mieli treenata ulkona. Ollaan sitten temppuiltu ja tokoiltu sisätiloissa. Maaru vuotaa haukkua edelleen jonkin verran mutta naapurit saa vaan kestää ;)

Sillan puuhiin on kuulunut edelleen nenätarget-harkka joka sujuu hyvin ja siihen on otettu jo vihjesana "osu" mukaan. Lisäksi ollaan treenattu maahanmenoa käsimerkistä. Menee varmasti mutta hidastetusti. Täytyis varmaan viritellä sitä jollain leikillä ensin jotta saisin liikkeet säpäkämmiksi. Temppuna ollaan myös opeteltu "itsensä ympäri kiepsahtamista" jossa mun piti alussa houkutella sitä käsiavuin jonkin aikaa mutta sitten Silleri hokas homman hyvin itsekin.

Maarulla on Hauskaa, isolla Hoolla :) Se villiintyy ihan täysin kun kutsun sen keittiöön ja otan naksun ja namit esiin. Treenin alku menee aina tohon hirveään hössötykseen, sitten on hetki tehokasta aikaa ja sitten sillä menee keskittyminen ja se alkaa tehdä juttuja puolihuolimattomasti. Noitten kahden viimeisen raja on häilyvä ja on hankala huomata milloin kannattaisi lopettaa jotta treenistä ois paras hyöty.

Marden kanssa koitettiin  myös nenätargettia (vaik ei mul oo kyl mitään hyvää syytä opettaa sille sitä, kunhan vaan opetan), mutta se meni aika persiilleen kun Maaru oli niin kierroksilla. Tokohommina ollaan treenattu perusasentoja ja niissä hiljaa pysymistä. Mä käännyn ite yhdellä askeleella toiseen suuntaan ja sen pitää hakea oikea paikka. Lisäksi välillä vaadin siltä että se pysyy perusasennossa hiljaa jonkun tietyn aikaa. Menee ihan sikahyvin :) Istu-maahan- vaihtoja ollaan tehty myös. Samoin liikkeestä maahanmenoja.

2137879.jpg

Eilen oli ihan hirmu kostea ilma kovan pakkasen lisäksi ja koirat oli ulkona hetkessä kymmenen vuotta vanhemman näköisiä ;) Kuuraantuivat ihan "harmaiksi".

Näkyvyys oli tätä luokkaa. Tuossa taustalla pitäisi näkyä Muonion kirkonkylä :)

2137877.jpg