Lähdettiin viime maanantaina kymmenen hengen lumoporukalla talvisia erätaitoja harjoittelemaan Antinpaloon, samaan paikkaan jossa meillä syksylläkin oli erätaitoviikko. Tarkoitus oli olla perjantaihin saakka, mutta omalta osaltani hauskuus loppui keskiviikkoiltaan, jolloin mun oli palattava kotiin vällyjen alle. Koko edellisviikon vaivannut sitkeä flunssa ei sitten ollutkaan parantunut vaan ti-ke yönä alkoi tuntua taas siltä että olen kuumeessa. Sinnittelin keskiviikkopäivän touhuissa mukana vaikka olo oli tosi kurja, ja illalla oli sitten vaan pakko lähteä kotiin vaikken millään ois halunnut. Harmitti ihan vietävästi.

No, jotain uutta opittua ja koettua jäi kuitenkin taskuun. Maanantai meni lähinnä leirin pystytykseen. Pystytettiin puolijoukkueteltta ja pari pikkutelttaa, tehtiin vedenhakuavanto ja raahailtiin kamoja puolen metrin hangessa :) Tiistaina oli lumirakennuspäivä. Kaivettiin kaksi isoa lumiluolaa, toinen vanhaan lumikasaan ja toinen jäälle kasaan jonka ensin lapioimme ja lumilingolla tykitimme. Itellä on vähän fobiaa lumirakennelmista ja niiden kaivamisesta joten autoin mielelläni vanhan kasan kaivamisessa koska se vaikutti paljon kestävämmältä kuin juuri lapioitu. Kummastakin tuli kuitenkin tosi hienot yöpymistilat peräti kolmelle hengelle per luola. Omassamme mahtui jopa seisomaan sisällä. Ekan yön nukuin teltassa mutta toinen yö tulikin vietettyä tuolla lumiluolassa. Oli hienoa ja hiljaista :)

Keskiviikkona koimme suurta onnistumisen riemua kun saimme koivutulet syttymään :) Meidän piti pareittain käydä kaatamassa viisimetrinen koivu ja tehdä siitä tulet. Ei oo muutes mikään helppo nakki. Mutta niin vaan tuore puukin palaa kun osaa kikat sen sytyttämiseen. Pikkasen ylpeilen vielä sillä että me oltiin mun parin kanssa ekat jotka sai tulen kunnolla palamaan, nih! Joka päivä opimme myös paljon kaikenlaisia pikkukikkoja ja niksejä erätaidoista. Ke-to-yölle, jonka mä siis missasin ois ollut rakovalkean tekoa ja sen ääressä laavuissa yöpyminen. Torstaina ois ollut metsäsuksiretki ja yöpyminen maastossa lumikuopassa ja sieltä paluu perjantaina. Harmittaa että missasin nuo, ois varmasti olleet hienoja kokemuksia kumpainenkin.

Tässä miltei valmis kasa kaivettavaksi. Tästä siis syntyi lumiasumus kolmelle hengelle.

Erätulilla.

Ylpeydenaiheemme, koivutulet!

Tässä valmistuu iglu Icebox-muotin avulla, joka ensialkuun näytti aika lelulta mutta kyllä sillä tulosta sai aikaan.

Vähän valmiimpi icebox-iglu, tosin jotain puuttuu vielä :)