Tämä vuodatuksen blogi on tökkinyt mulla aika pahasti joten oon ollut aika laiska päivitysten suhteen. Jospa tämä nyt toimis niin ettei hermot menis :)

Viime viikkolla opiskeltiin paljon opastamista. Teoriaa lähinnä, mutta torstaina meillä oli bussiopastuspäivä, jolloin jokainen joutui pitämään bussiopastuksen etukäteen valkatuista aiheista. Minä kerroin Pallastuntureista ja niiden alueen luonnosta. Bussipäivänä käytiin myös yritysvierailuilla huskypaikka Wild Motionissa ja ohjelmapalveluita järjestävässä Ylläs Adventuresissa. Lisäksi vierailtiin Ylläksellä Kellokas-luontokeskuksessa, joka oli oikein mielenkiintoinen paikka. Ai niin, käytiinhän me viime viikolla myös leffassa! Oikein suosittelemisen arvoinen leffa olikin, Kautokeinon Kapina.

Perjantaina päästiin enemmän actioniin, meillä oli ohjelmassa seinäkiipeilyä. Olin käynyt tuolla seinällä jo aiemminkin, eli oli sinänsä tuttua. Mutta nyt me opeteltiin myös toisten varmistamista, eli aina pareittain kiipeiltiin, ja toinen varmisti köydellä toista.

2013065.jpg

Sitten koirien kuulumisiin.. Mä otin käyttöön uuden salaisen aseen eli pillin. Nyt me ollaan tehty neljä metsälenkkiä, joissa Maaru on saanut olla vapaana ja se ei ole lähtenyt omille teilleen! Jes! Ehkä sillä on vielä toivoa! Mulla on ollut nyt aina jotain superherkkua (kissan purkkiruokaa, lihapullia tms.) mukana ja aina kun pilli soi se tarkoittaa koirille että nyt herkuttelemaan äkkiä mamman luo. Sain Maarun kääntymään linnun perästä pillillä takas! Jippii! Nyt vaan toivon että se ei kovin nopsaan turtuisi tohon ääneen.. On ollut niin mukava katsoa kun ne juoksevat mettässä sydämensä kyllyydestä.

Tokorintamalla ollaan tehty jotain pientä joka päivä. Paikallamakuun aikaa on voinut alkaa pidentää jo hyvin ja ne on varmoja, jes!