Viime viikolla olimme syysvaelluksella Pöyrisjärven erämaassa. Reittimme kulki Kalmankaltio-Lenkihaka-Naltijärvi-Kalmankaltiojärvet-Kalmankaltio. Kultiman bussi pudotti meidät Kalmankaltioon, jossa nakkasimme rinkat selkään ja aloitimme vaeltamisen. Oli mahtavaa lähteä reissunpäälle hienossa auringonpaisteessa. Ekana päivänä reittimme oli lähinnä polkua, sisälsi pari vesistön ylitystä ja oli pituudeltaan pikkasen reilut kymmenen kilometriä. Saavuttiin leiripaikkaan erään lammen ääreen jo hyvissä ajoin, pystytettiin teltat ja syötiin päivällistä. Illemmalla käytiin kävelemässä läheiselle Käkkäläjoelle, jonne pojat jäivät kalastelemaan. Iltanuotiolla saatiinkin maistella Hessun pyytämää tammukkaa :) Oli aivan upea auringonlasku jota seurasi täysikuu. Seuraavana aamuna hämmästys teltan ovea avatessa oli melkoinen, maa oli täysin kuurasta valkoisena. Oli ollut kylmä yö, pakkanen kävi -6 asteessa. Keli oli taas mitä parhain ja oli kiva jatkaa matkaa kohti Lenkihakaa. Koko päivän paistoi aurinko ja yhdellä tauolla tunturin kupeessa levätessämme mittari näytti auringossa + 24 astetta! Eikä tuulesta tietoakaan. Lenkihaassa oli autiotupa, jonka pihapiiriin pystytimme telttamme. Iltapuhteiksi värkättiin kaikenlaisia puutöitä. Itse veistelin lettupannun varren, ja Minttu paisteli meille iltapalaksi lettuja. Yö oli taas melko kylmä. Seuraavana päivänä oli vaihtelevan puolipilvistä ja reitillemme osui monia hienoja paikkoja, esim. isoja hiekkadyynejä. Jouduttiin myös taas kahlailemaan yhden vesistön yli. Naltijärvellä oli myös autiotupa ja siellä oli majoittumassa kaksi kalareissulla ollutta miestä. Ainoat ihmiset koko reissun aikana joihin törmäsimme ja toinen miehistä asuu ja työskentelee poliisina Kotkassa (maailma on pieni :) ). Neljäntenä päivänä opasvastuu oli minulla ja Sinillä. Minä vedin porukkaa aamupäivän ja Sini suunnisti iltapäivän. Aamupäivä meni oikein kivasti, löydettiin hyvin lounaspaikalle. Iltapäivällä olikin sitten hieman hankaluuksia ja pudottiin kartalta useampaan kertaan. Eksyttiin esimerkiksi aikas isolle suolle :) Noh, mutta selvittiin pienten mutkien kautta Kalmankaltiojärville, jossa illalla harjoiteltiin mm. koivutulien tekoa. Viimosen päivän veti meidän belgialaisvahvistus Horatio, jolla jalka nousee vähän turhankin ripeästi. Meillä muilla meinasi olla hieman vaikeuksia pysyä perässä. Bussin piti noutaa meidän Kalmankaltiosta neljältä mutta soitimme kuskille että tulisikin jo yhdeltä. Perillä oltiin ripeän tahdin ansiosta jo kahdeltatoista. Reilut kymmenen kilometriä rinkat selässä kolmessa tunnissa, aika saavutus!

Hieno reissu takana, ruska oli kauniina vaikkakin puut alkoivat olemaan jo melko lehdettömiä. Paljon hienoja maisemia, luonnonilmiöitä ja muita luontohavaintoja. Mahtava porukka ja ryhmähenki, yhteinen huumori kulki matkassa koko ajan. Iltanuotiolla tulistelut ja tauot matkoilla hienoissa paikoissa olivat ehkä parhainta antia. Mulla oli aika huonot kengät (koska uudet vaelluskengät on vasta tilattu eivätkä vielä saapuneet) joten tuli muutama rakko jalkoihin ja ne hiersi inhottavasti. Lisäksi tuo mun lainarinkka on liian iso mulle eikä sitä saanut säädettyä niin kuin pitäisi, joten niskatkin jumiutuivat aika pahasti. Mutta nuo ovat pikkujuttuja, kokonaisuus on se mikä ratkaisee.

Koska mun oma järkkärikamera putkineen painaa niin paljon, en voinut sitä ottaa mukaan reissuun (arvaa muuten harmittiko, olisi ollut paljon kuvattavaa). Onneksi kavereilta löytyy pokkareita ja tässä muutama kuva, jotka on ottanut Piita Koski.

Ekan päivän tauolla Tunturikiuaskaidin päällä tauolla

1922136.jpg

Ekan päivän illan hienoa auringonlaskua

1922128.jpg

Aamu leiripaikassamme oli kylmä mutta kaunis

1922120.jpg

Vaivaiskoivua aamukuurassa

1922130.jpg

Yön pakkasista melkein helteeseen tunturinrinteellä

1922138.jpg

Matkallemme oli paljon näitä hiekkamonttuja ja dyynejä

1922126.jpg

Poroaidan vierustaa kolmannen päivän aamuna

1922132.jpg

Tässä minä kahlaan joen yli (vesi oli muutes jäätävää!)

1922143.jpg