Ajettiin Niinan kanssa tänään Pelloon tokotreeneihin. Siellä meitä oli ohjaamassa Ratavaaran Suvi, joka harrastaa tokoilua kahden bordercolliensa kanssa. Niina otti ekana liikkeitä Mallan kanssa ja minä olin kuunteluoppilaana. Sitten oli mun ja Maarun vuoro. Voi elämä mikä meteli! Maaru vaan haukkui,haukkui ja haukkui! Tämä johtaa juurensa siihen, että aiemmin oon käyttänyt tokoilua vain viritteenä agikisoissa radalle mentäessä. Silloin ei ole haitannut että se haukkuu, koska sehän on vaan merkki siitä että se on tosi innoissaan. Lisäksi en ole vaatinut siltä mitään liikkeitä tarkasti eli se on saanut tehdä perusasentoja vähän miten sattuu, seuraamista vähän miten sattuu jne. Näitä virheitä nyt yritetään alkaa korjailla. Mulla on ihan oikeesti tavoitteena viedä se vielä vanhoilla päivillään tokokokeeseen, saada sille kenties TK1 tunnus. Mutta siihen on vielä paljon matkaa, ainakin tän päiväsen perusteella. Mun täytyy palata sen kanssa ihan alkuun ja opettaa tekniikka liikkeisiin ihan uusiksi. Ekaksi haluan sen kuitenkin hiljaiseksi, joten tästä lähtien alan ahkerasti tekemään sen kanssa hiljaisuus ja kärsivällisyys-harkkoja.

Suvilta sain hyvät vinkit perusasennon opettamiseen, on vain niin älyvaikeeta nähdä ite milloin se asento on hyvä ja reagoida palkkaamiseen oikea-aikaisesti. Toimintaa hankaloittaa vielä koira joka meinaa jyrsiä sormet rikki :) Tehtiin Maarun kanssa ihan lyhyitä seuraamisia, joissa sillä oli hyvä kontakti. Ainakin joku treeni tuottaa tulosta! Lisäksi naksuttelin sille maahanmenoja.

Maarun vuoron jälkeen Suvi treenasi itse nuoren bortsunsa Jetan (Tending Alight) kanssa. Aim in loov! Miten makea koira! Virtaa ja moottoria riitti, parin työtä oli ilo katsoa.

Sitten otettiin paikallamakuu, jossa oli Malla, Suvin vanhempi koira Mitzu (Tending Mystique) ja Maaru. Maarun paikallaolot on menny viime aikoina hyvin, vaikka oon tosin tehnytkin vasta aika lyhytaikaisena ne. Nyt ei mennyt niin kovin hyvin. Maaru vinkui ja vikisi jopa nytkin, vaikka se ei ole aiemmin paikallamakuussa sitä tehnyt. Ekalla yrittämällä ei edes jäänyt maahan, vasta toisella jäi mutta ei pysynyt sitä aikaa jonka olisin halunnut. Kävin laittamassa uudelleen ja sitten kun pysyi hetken, menin palkkaamaan. Voi Maaruseni, mikähän villitys sinuun on iskenyt?! :) No, mutta on kiva kuitenkin treenata koiraa joka selkeesti tykkää tehdä hommia innokkaasti. Kaipa se tuosta hieman rauhoittuu.. Suvi treenasi muutaman liikkeen Mitzun kanssa ja heidän varmaa työskentelyä oli mukava katsoa.

Lopuksi otin vielä Sillankin kentälle ja tein sen kanssa muutaman paikallaistumisen ja luoksetulon. Silleri teki hommat Sillerimäisen varmasti. Sitä ei vieras paikka ja häiriöt hetkauttaneet mitenkään.

Antoisa päivä, sain paljon hyviä ideoita ja pohdittavaa. Jospa meistä vielä vaikka tokoilijoita tulisi ;) Kiitos Suvi hyvistä treeneistä, otetaan uusiksi jossain vaiheessa!

1963305.jpg

Nuori Jetta

1963300.jpg

1963308.jpg

Mitzu

Muonioon palattuamme käytiin vielä kentällä tekemässä ihan lyhkäset keppitreenit. Voi viude Silla loisti! Me ollaan niin kauan tapeltu keppivarmuusongelmien kanssa ja vihdoin tuntuu siltä että ne alkavat olla takanapäin. Tein ekana muutaman kerran keppejä eri lähetyksillä ja eri välimatkoja pidellen. Sitten otin välissä Maarun kanssa parit kepit jotta saisin Sillan vielä enemmän kiihdyksiin. Vielä parit kepit tosi hyvävireiseltä Sillalta, oli kiva lopettaa antoisa treenipäivä.