Parhaillaan asun talo&koiravahtina Särkijärvellä. Kaverini on Sveitsissä perheensä luona ja minä hoidan hänen kolmea huskyaan sillä välin. Huskeista kaksi on vuotiaat sisarukset Drako ja Denali. Denali on superpidättyväinen, suorastaan arka narttu, mutta meistä on tullut jo aika hyviä kavereita. Vanhin huskeista on kahdensanvuotias Fuchur-paksukainen. Fuchur sai eilen lähteä mukaan kun mentiin Pallaksen rinteille lenkille. Nyt kun kausi on ohi, Pallaksella on hotelli kiinni ja melkein autiota. Rinteet on kuitenkin vielä ihan lumessa ja mikäs mahtavampaa kuin juoksuttaa koiria auringonpaisteella tunturissa :)

Fuchur tosin joutui olemaan fleksissä, en uskaltanut sitä päästä irti.

Maaru kaukaisuudessa.

Sirisilmät.

Fuchurilla on hauska naamaväritys.

Taustalla hotelli Pallas.